Tietoa kirjoittajasta

Nimi: Anu

Avoliitossa
Paikkakunta: Jyväskylä, Keski-Suomi
Kotipaikkakunta: Pohjois-Pohjanmaalla

Lyhykäisyydessä Aloran perheeseen kuuluu minä sekä avomieheni. Olemme kotoisin maaseudun helmasta, Pohjois-Pohjanmaalta ja  muutimme Jyväskylään opiskelujen perässä vuonna 2010. Me molemmat opiskelemme Jyväskylän yliopistossa. Itse opiskelen luokanopettajaksi ja haaveilen myös äidinkielen aineenopettajan pätevyydestä.

Omasta koirasta olen haaveillut käytännöllisesti katsoen aina. Itselläni ei lapsuudessani ollut mahdollista omaa koiraa omistaa, vaan olen tyytynyt vain haaveiluun. (Aivan ensimmäisessä blogimerkinnässäni kerroin mitä tapahtuikaan ennen vuotta 2012 kun saimme koiran kotiin. Kirjoituksen löydät *tästä*)



Kaverikuva

Hakemassa pentua kotiin.


















Ohessa muutamia kuvia meidän tekemisistämme.
Katselemassa Jyväskylän keskustaa Aloran kanssa.
Onkimassa namia vesisaavista.






Juoksemassa kehää ympäri
Kontaktia etsimässä?


 Ja tässä hauskimpia palkintoposeerauksia mätsäreistä:

Omistajaa naurattaa ja Alora haluaa syödä palkinnot.
Minä mielissäni, Alora ei niinkään?


Kuvia kotiseudulta:
Tie ei lopu juoksemalla.
Leikki on lapsen työ?


Alora ja lehmu.



Vauhti päällä!
Rapakkoleikkejä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti